Hanketyötä koronan aikaan

0

kaikkisamassa

Virikevieraat ja kylätalkkarit -hanke on ollut nyt toiminnassa reilun vuoden verran. Kukapa olisi uskonut, että sinä aikana maailma ympärillä pyörähtää ylösalaisin?

Hanketyön ydin on uuden kehittäminen. Kehittäminen vaatii paljon etukäteissuunnittelua ja hyvää pohjatyötä. Mutta mitä sitten tehdään, kun maailmanlaajuinen pandemia koputtelee nurkan takana ja tehdyt suunnitelmat eivät toimikaan nykytilanteessa?

Aika paljon kaikenlaista. Ja vauhdilla.

Hankkeen toimintaan on kuulunut erittäin tärkeänä osana virikeohjaus, jossa hankkeeseen työllistetyt työntekijät ovat käyneet ikäihmisten luona esimerkiksi kerran viikossa. Tämä palvelu jouduttiin keskeyttämään kuin seinään maaliskuun puolivälissä, kun ikäihmisten luona vierailua ohjeistettiin välttämään tartuntariskin takia. Tämä tuntui raskaalta päätökseltä niin meille projektihenkilöstölle, työllistetyille kuin kotona asuville asiakkaillemme. Odotetut vierailut jouduttiin siirtämään hamaan tulevaisuuteen.

Onneksi pihoilla tehtävä kylätalkkaritoiminta on voinut jatkua koronatilanteesta huolimatta, ja se on tuonut hankkeelle paljon työtä ja iloisia etäkohtaamisia ikäihmisten kanssa. Pihoilla on tehty kevättöitä haravoinnista puiden pinoamiseen ja kukkapenkkien kunnostamiseen.

Vaikka virikeohjaus jouduttiin laittamaan telakalle, hyvin pian huomattiin, että Viky-hanke pystyy mukautumaan tilanteeseen yllättävän nopeasti ja olemaan hyödyksi poikkeusoloissa. Haapavedellä osa työllistetyistä siirtyi työskentelemään kauppapalveluun, jonka tarkoituksena on tarjota maksutonta kauppa- ja apteekkipalvelua yli 70-vuotiaille poikkeusolojen aikana.

Monta kertaa olen näinä kuukausina ajatellut, että onneksi meillä on tällainen hanke Siikalatvalla ja Haapavedellä, ja niin joustavia työntekijöitä!

Nyt koronatilanne on hyvin rauhallinen niin meidän alueellamme kuin valtakunnallisestikin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL päivitti pari viikkoa sitten ohjeitaan yli 70-vuotiaille. Ne mahdollistavat taas uuden toiminnan suunnittelun hankkeessa.

Ehkä tapaaminen yhteisen kävelylenkin tai pihakahvittelun merkeissä voisi olla ratkaisu yhteiseen tekemiseen turvallisissa rajoissa?

Tämä tilanne on vaikuttanut meihin kaikkiin hyvin erilaisilla tavoilla. Kannustankin jokaista pysähtymään tähän hetkeen ja hengähtämään syvään: kesä on tulossa. Ja soittamaan läheiselle ikäihmiselle tai haastavassa elämäntilanteessa olevalle ystävälle. Yksi soitto voi olla kultaakin kalliimpaa.

Aurinkoisia kesäpäiviä toivotellen,
projektipäällikkö Leena

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: